Jatunissa n.7 km etelään  Karesuvannosta on taideteos kivistä.  Kivet kuvaavat jättiläistä(Jatuni) joka jäi lepäämään kauan aikaa sitten kylän pohjoispuolelle.......

   
   Jatuni, jättiläinen on elänyt lappilaisten ihmisten kanssa sovinnossa. Suuren kokonsa ja suunnattomien voimiensa johdosta (jeettanis) Jatuni on ollut pienten ihmisten ihailun kohteena. Tarinan mukaan Jatuni, pohjoisen jättiläinen tuli tuntureilta päin Yläperältä ja asettui pitkälleen Muoniojoen rantaan vilvoittelemaan. Pitkän vaelluksen jälkeen se oli väsynyt. Siihen se sitten uupui keskelle jänkkää. Jalkoja huuhteli väylävesi. Vilvoittava lepo teki hyvää..

Aivan lähellä pienen puron rannalle jängän syrjään asettui asumaan yksinäinen metsästäjä. Hän löysi lapinnaisen vaimokseen ja näille törmille alkoi syntyä elämää. Kylää alettiin nimittää jättiläisen mukaan Jatuniksi ja kylän ympäri kiertyvää vaarajonoa, makaavaa jättiläistä Jatuninseläksi.

Jättiläinen katseli ja seurasi kylän elämää ja sen omaehtoisesti elävää väkeä. Yhden talon pihalla veistettiin venettä, toisen rekeä ja kolmannella pihalla saattoi temmeltää kymmenpäinen lapsilauma. Aina tapahtui jotakin eikä aika käynyt pitkäksi. Jättiläinen halusi asettua kylän pohjoispuolelle kylmien tuulien suojaksi eikä ole malttanut lähteä pois.

Kylän keskellä virtasi pahanen puro, joka tykkäsi talvesta ja alkoi jo varhain syksyllä kerätä vettä jäädyttäen sen suuriksi paanteiksi. Niin korkeiksi, että itse puro hukkui kokonaan paanteen alle. Kun jään sulaminen alkoi keväällä, se suli joskus juhannukseen asti ja puro tulvi kuin suuri joki. Jatunilaiset alkoivat nimittää puroa Pahajoeksi. Sitä ennen se oli ollut vain pahainen joki, pieni joki.

Jängän reuna loittoni Pahajoen törmältä kauemmaksi sitä mukaa, kun väki ja karja lisääntyivät. Törmällä kävi kesäisin vilkas hyörinä. Heinää tehtiin. Öisin kuului vasaroiden kopse ja kirveiden hakkuuäänet. Lastujen pirskoillessa puu muuttui tekijöiden käsissä veneeksi tai joksikin muuksi tarve-esineeksi. Sana kulki hyvistä tekijöistä. Vieraat toivat tullessaan tavaraa ja veivät mennessään veneen tai reen.

Ahkeruudeltaan jatunilaiset eivät välittäneet muualla kiertävästä Jumalten ajatuksia kertovista saarnaajista. Heillä oli oma suojelija; jättiläinen, joka ymmärsi hyvin kaikki toiveet ja ajatukset moittimatta mistään. Jatunilaisia ihmetytti, kun lapinihmisiä vietiin henkisellä pakotuksella hengenluontitilaisuuksiin, joissa yksi huusi ja muut kuuntelivat. Hurmioon jouduttuaan huutajalle annettiin omaisuutta. Sellainen ei sopinut jatunilaisten elämänfilosofiaan. Naapurikylän saarnamies Lars Levi Laestadius ei sietänyt poikkeavuutta ja alkoi nimittää jättiläisen kylän ihmisiä Jatunin hurtiksi, uskovaisten uhkaksi.

Aikojen kuluessa pohjoista kohti alettiin rakentamaan maantietä, alunperin tien piti kulkea muutaman kilometrin päästä ohi Jatunin. Valveutuneet kyläläiset eivät halunneet jäädä metsäläisiksi. Kylä oli aina ollut valtaväylän, Muoniojoen rannalla, jota pitkin ihmiset ja tavarat olivat kulkeneet ylös ja alas. Monien vaiheiden jälkeen tien tekijä, valtio suostui muuttamaan tien suuntaa niin, että se koukkasi muutaman kilometrin Jatunin kautta ja jatkui siitä pohjoista kohti.

Kylän läpi virtaavan Pahajoen yli rakennettiin silta. Siltakivet louhittiin Jatunin selästä. Samasta paikasta josta Karesuvannon kirkon rakentamisessa tarvitut kivet oli aiemmin haettu. Luonnonvoimia ymmärtämättömät ruoppasivat joen noin 50 vuotta myöhemmin. Niin siinä sitten kävi, että virtaukset muuttuivat ja keväällä vuonna 2000siltakivien alta syöpyi sorat ja silta piti purkaa.

Kyläyhdistys Jatunin Tarha ry. halusi jättiläisen selästä irrotetut kivet Jatunin vainiolle, ettei niitä vietäisi muualle. Kivistä syntyi jättiläinen. Jatuni jättiläinen on muistutus näillä törmillä eletystä elämästä ja hyvän jättiläisen tarinasta

Jättiläisen on suunnitellut enontekiöläinen taiteilija Jaakko Paajanen